tiistai 19. huhtikuuta 2016

Kohde saavutettu

Lähdimme suunnuntai yönä jännittyneenä Jyväskylän matkakeskukselta bussiin. Ensimmäinen määränpäämme oli Helsinki-Vantaan lentokettä, josta lensimme Amsterdamiin. Pääsimme kentälle sujuvasti ja saimme hoidettua kaikki tarvittavat tarkastukset ja nousimme koneeseen. Lento meni hyvin, kyyti oli tasaista ja matka oli mukavan lyhyt. Kun saavuttiin Amsterdamin lentokentälle, niin sit sitä vasta hukassa oltiin haha, mutta lopulta saatiin junaliput Leeuwardeniin.

Päivä tuntui todella pitkältä, oltiinhan aloitettu matkustaminen jo puolilta öin ja seuraava päivä mentiin lähes samoilla silmillä. Matkan tekoon kului yhteensä noin 14 tuntia, vaikka siitäkin itse lentoaika oli vain noin 2,5h.


Junalippu Amsterdamista Leeuwardeniin maksoi 25.50e ja matka kesti n. kaksi ja puoli tuntia. Vaikka väsymys oli kova, ei maltettu junassakaan nukkua vaan katselimme maisemia ja ihmettelimme uutta maata. Junalla matkustaminen oli mukavaa ja pääsimme kohteeseen ilman vaihtoja.

Perillä Leeuwardenin juna-asemalla meitä oli vastassa yhteyshenkilömme Hylco. Onneksemme hän bongasi meidät aika nopeasti, eikä meidän tarvinnut haahuilla asemalla hädissään. Asemalta menimme suoraan koululle, hyvin väsyneinä ja räjähtäneen näköisinä. Tapasimme koululla muutamia opettajia ja menimme lounaalle kahden opiskelijan ohjaamana. Katsoimme koululta pyörät valmiiksi ja lähdimme autokyydillä kaupan kautta asunnollemme. Asunnon omistaja oli siivoojan kanssa asunnolla vastassa ja hän kertoi vielä muutamia käytännön asioita. Sen jälkeen Hylco kuskasi meidät takaisin koululle josta pyöräilimme kotiin hänen ohjastamaa reittiä.

Ensimmäisen illan aikana tutkittiin kämppää, tehtiin mautonta ruokaa ja ruvettiin ajoissa nukkumaan. Hämmennyksestä huolimatta jäimme positiivisin mielin odottamaan seuraavaa päivää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti